Miksi korsetti on tulossa takaisin muotiin?
Kun 1800-luvun vaatekappaleen esiintyminen nykyajan garderoobissa viittaa siihen, että jollain tavalla korsetin mielikuva resonoi edelleen yhteiskunnassamme – vaikka sen merkitys onkin kehittynyt ja muuttunut sensuaalisemmaksi ja romanttisemmaksi, naisten rakastamaksi, jossa on ripaus retroa.
30-luvulla muoti toi vyötärön takaisin keskiöön käyttämällä monimutkaisia leikkauksia tai rohkeita väriyhdistelmiä. Koko vuosikymmenen ajan siirryttiin kohti kolmiulotteisempaa silhuettia. Tämä näkyy vyötärön ja myöhemmin olkapäiden tärkeydessä. Mikä olisikaan sopivampi kuin korsetti tuomaan uudelleen löydetyn feminiinisen muodon valokeilaan? Itse asiassa 1930-luvun lopulla pehmeät korsetit ja korsetit iltapuvuissa olivat osa viktoriaanista herätystä, jota suosivat elokuvat kuten Tuulen viemää ja Pikku naiset. Vyötärö oli kapea, hartiat leveät, ja kokonaismuoto ennakoi vuoden 1947 ”New Lookin” tiimalasisiluunaa.
1940-luvun lopusta lähtien suunnittelijat yrittivät saavuttaa saman muodonmukaisen siluetin, joka oli aiemmin saavutettu korsetin avulla, kekseliäillä leikkauksilla, pehmusteilla ja alushousuilla, joista silmiinpistävin esimerkki oli Diorin suunnittelema arkkityyppinen ja ikoninen ”Bar”-puku. Aivan kuin vahvistaakseen asemaansa ilmiössä korsetti palasi, tällä kertaa ”bustieriksi” muutettuna ja käytettynä useimmissa 1940-luvun lopun ja 1950-luvun alun iltapuvuissa.
Viisikymmentäluvun puolivälissä etsittiin selvästi geometrisempaa ja arkkitehtonisempaa muotia. Uusia muotoja etsiessään suunnittelijat tutkivat mekkoja volyymeina ja kokeilivat vyötärön kanssa vetämällä sitä ylös, alas tai peittämällä sen kokonaan.
Vivienne Westwoodista tuli 1970-luvun puolivälissä ensimmäinen 1900-luvun suunnittelija, joka käytti korsettia alkuperäisessä muodossaan, sillä Poiret oli hylännyt sen. Hänen sekä taiteellinen että teatraalinen lähestymistapansa loi uuden ja lopullisen suuntauksen nykymuotiin. Historiallisten vaatekappaleiden käyttö yhdistettynä hänen ainutlaatuiseen käsitykseensä ajan hengestä on hänen työnsä ytimessä. Hänen kahdeksannentoista vuosisadan korsettinsa antavat naisille glamourin ja vallan tunteen, jota he eivät ole tunteneet pitkään aikaan.
1980-luvulla muut suunnittelijat seuraisivat hänen esimerkkiään, mutta tällä kertaa he käyttivät 1800-luvun viktoriaanista korsettia. Jean-Paul Gaultierin ja Thierry Muglerin käsissä korsetista tuli 1900-luvun lopun sci-fi-sarjakuvasta poimitun kybernaisen haarniska.
Sitä lähtien korsetti toimisi suunnittelijoiden pohjana voimakkaiden mallien luomisessa. Korsetin piirteitä tyylitellään tai liioitellaan, tai ne katoavat ja vain muoto säilyy ja muuntuu muovista valettuun panssariin. Tulokset ovat upeita. korsetista on tullut ”taide-esine”, jolla on uusi merkitys, taiteellinen tietenkin, mutta myös sosiaalinen – melkeinpä kannanotto. Korsetti ei ole enää naisten sorron symboli, vaan siitä on tullut seksuaalisen emansipaation symboli. Gaultierin korseteista tuli ikonisia, kun Madonna käytti niitä maailmankiertueellaan vuonna 1990. Siitä lähtien korsetti on ollut Gaultierin fetissi, ja hänen parfyyminsä myydään korsetin muotoisessa pullossa.
Korsettien läsnäolo catwalkilla ei ole sattumaa. Westwoodin korsetit olivat punk-seksuaalisuuden ilmaus catwalkilla. Gaultierin ja Muglerin haarniskamaiset korsetit ilmentivät vallan muotia ja vartalokulttia juppikulttuurissa. Tässäkin tapauksessa tosiasiallista korsettia esiintyi catwalkeilla rinnakkain 1980-luvun kolmiomuodossa nähtävän ”haamukorsetin” kanssa: kapea vyötärö ja leveät hartiat.